Historia
Perheen omistuksessa oleva Treson Oy perustettiin vuonna 2004, myöhemmin nimi muutettiin kansainvälisemmäksi, Treson Teak Ltd.
Tieto ja kokemus ovat kauan olleet meidän tiimissä mukana, sekä käytännöllisesti että opetuksellisesti. Vuonna 2006 meistä tuli osa maailman suurinta tiikkisahaa Intiassa jonka juuret ulottuu 150 vuotta ajassa taaksepäin. Vuosisatojen ajan venevalmistajat ovat käyttäneet ja ylistäneet tiikkiä sen ainutlaatuisen vahvuuden, monipuolisuuden ja ilmaston vastustuskyvyn vuoksi. Tiikin vahvuus sekä kullanruskea väri ja koristeellisten kuitujen kauneus tekee tiikistä ihanteellisen laivastoteollisuudelle jossa arvostetaan laatua ja hienoja yksityiskohtia. Tätä me arvostetaan suuresti Treson Teak Ltd:ssä.
Tuotanto
Treson Teak:ssä tiikki ja laatu veneteollisuudelle on synonyymi liikeidealle. Sen vuoksi maahantuomme ja jalostamme korkealaatuista tiikkiä asiakkaillemme.
Emme valmista ainoastaan standardeja, vaan teemme tuotteita mittatilauksena, kaikki asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaan.
Pienten sarjojen tuotanto ja tuotteiden kehitys tapahtuu Suomessa ja suuremmat sarjatuotannot hoidamme Intiasta. Filosofiamme on viedä tietoamme ja menetelmiämme eteenpäin muille, mikä voi mahdollistaa ehkä muuten turvattomille kansanryhmille koulutusta ja työtä.
Meillä kaikki ovat samanarvoisia!
Tulevaisuus / Visio
Tulevaisuuden visiomme on että tulemme yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa vahvaksi ja johtavaksi korkealaatuisen tiikin toimittajaksi.
Yhteistyöllä ja rehellisyydellä luodaan luotettavuutta! Luotettavuus luo toimintaa!





